Hyppää sisältöön

Luvat ja kansalaisuus

Työnantajien usein kysytyt kysymykset 

Hakemuksen jättäminen ja palvelupisteessä asioiminen 

Mikä on hakemusten käsittelyn keskimääräinen kesto?

Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika vaihtelee keskimäärin 1 kuukaudesta 2 kuukauteen. Käsittelyaika lasketaan siitä, kun hakijalta on saatu biometriset tunnisteet ja kun Maahanmuuttovirasto on vastaanottanut hakijalta ja työnantajalta kaikki hakemuksen käsittelyn kannalta oleelliset tiedot.

Seuraavissa työperusteisissa oleskeluluvissa on mahdollisuus hakea ensimmäistä oleskelulupaa pikakaistalla:

  • Erityisasiantuntija
  • EU:n sininen kortti
  • Asiantuntija ja johtaja (ICT)
  • Yli- tai keskijohdossa työskentelevä.

Tällöin hakemus käsitellään 14 vuorokauden kuluessa sähköisen hakemuksen jättämisestä Enter Finland -verkkopalvelussa.

Mitä lupatyyppiä pitää hakea?

Hakijan ja työnantajan velvollisuus on selvittää hakijan tilanteeseen parhaiten sopiva oleskelulupaperuste. Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla on kattavasti tietoa eri työperusteisten oleskelulupatyyppien edellytyksistä sekä asiakirjoista, jotka vaaditaan hakemusprosessiin. Hakija voi selvittää itselleen sopivaa perustetta esimerkiksi hakemusoppaan avulla. Lue lisää sivulta Hakemusopas.

Jos Maahanmuuttovirasto huomaa, että hakemusperuste ei sovellu hakijan tilanteeseen, se ottaa yhteyttä hakijaan ja pyytää häneltä kirjallisen suostumuksen lupatyypin muutokseen. Jos Maahanmuuttovirasto vaihtaa lupatyypin esimerkiksi työnteko-oikeuden kannalta hakijalle edullisempaan lupaan, se ei välttämättä pyydä hakijalta erikseen suostumusta. Pääasiallinen vastuu oikean perusteen valitsemisesta on kuitenkin hakijalla. 

Miten työnantajan ilmoittama tuntipalkka lasketaan käsittelyssä niin, että hallituksen esittämä kuukausittainen palkkaraja otetaan huomioon?

Työnantajan ilmoittama tuntipalkka lasketaan kertoimella 4,3. Näin Maahanmuuttovirasto voi tarkastella, vastaako tuntipalkka hallituksen esittämää kuukausittaista palkkarajaa.

Jos hakijalle on ilmoitettu tuntipalkka, laskennallinen kuukausipalkka lasketaan seuraavasti:

  • tuntipalkka x viikkotyötunnit x 4,3 (esimerkiksi: 13,29 €/h x 30 h/vk x 4,3 = 1 714,41 €).

Tarkastatteko takautuvasti toteutuneen palkan arvioidessanne työntekijän jatkoluvan edellytyksiä? Miltä ajalta jatkoluvan 1 600 euron kuukausipalkka tarkastellaan?

Takautuvasti toteutuneen palkan arvioinnissa 1 600 euron palkkaa vaaditaan 1.4.2025 lähtien. Tätä ennen toimeentulon rajana sovelletaan 2025 työssäoloehdon täyttävää vähimmäistulorajaa (1 430 €/kk).

Sovellatteko uutta palkkarajaa myös hakemuksiin, jotka on jätetty ennen 1.4.2025? 

1 600 euron palkkarajaa sovelletaan takautuvasti 1.4.2025 lähtien kaikkiin työntekijän jatkolupahakemuksiin. Tätä ennen käsiteltyjen hakemusten toimeentulon rajana sovelletaan vuoden 2025 työssäoloehdon täyttävää vähimmäispalkkarajaa, joka on 1 430 euroa.

Miten oleskelulupaa hakeneen työntekijämme tulee toimia, jos Migrin ajanvarausjärjestelmässä ei ole vapaita tunnistautumisaikoja?  

Työntekijän kannattaa jättää hakemus Enter Finland -verkkopalvelussa. Hakemus on vireillä heti, kun se lähetetään Enter Finlandissa. Kaikki työntekoon perustuvat oleskelulupahakemukset voi tehdä Enter Finlandissa.

Jos hänen lupansa ei ole vanhenemassa seuraavan 2 kuukauden aikana, hän voi odottaa uusia aikoja. 

Jos työntekijä hakee jatkolupaa, hän voi mahdollisesti välttää palvelupisteessä käynnin, jos hän tunnistautuu vahvasti Enter Finlandissa. Lue lisää vahvasta tunnistautumisesta sivulta Tunnistautuminen.  

Jos työntekijä ei saa aikaa varattua ja hänen lupansa on menossa vanhaksi, eikä hän pysty tekemään hakemusta Enter Finlandissa, hän voi asioida Maahanmuuttoviraston palvelupisteessä vuoronumerolla valmiiksi täytetyn paperihakemuksen kanssa. Palvelupisteiden yhteystiedot löydät sivulta Palvelupisteet

Onko työntekijämme pakko käydä palvelupisteessä, kun hän hakee jatkolupaa?

Työntekijäsi ei välttämättä tarvitse käydä palvelupisteessä, jos hän jättää hakemuksensa ja tunnistautuu vahvasti Enter Finlandissa.  

Vahva tunnistautuminen tarkoittaa sitä, että henkilö kirjautuu Enter Finland -palveluun verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai kansalaisvarmenteella.  

Enter Finland -palvelu ilmoittaa hakijalle jatkolupahakemuksen lähettämisen yhteydessä tarvitseeko hänen käydä tunnistautumassa palvelupisteessä vai ei.

Lue lisää vahvasta tunnistautumisesta sivulta Tunnistautuminen.  

Olen palkkaamassa monta työntekijää Suomeen. Heitä koskevat samat työehdot. Pitääkö minun täydentää jokaisen hakemukseen erikseen tiedot työehdoista?

Ei tarvitse. Voit täydentää työehdot kaikkien hakemuksiin samalla kertaa, jos työntekijäsi hakevat samanlaista oleskelulupaa esimerkiksi työntekijän oleskelulupahakemusta (TTOL).

Tee näin:

  1. Kirjaudu Työnantajan Enter Finland -tilillesi.
  2. Valitse etusivulta kohta ”työehdot puuttuvat”. 
  3. Valitse kohta: ”Täydennä usean hakijan työehdot samalla kertaa” ja valitse, keiden hakemuksiin haluat täydentää työehdot samalla kertaa.
  4. Täydennä työntekijöiden työehdot.
    • Työehtojen pitää olla samat kaikilla niillä työntekijöillä, joiden työehdot täydennät samalla kertaa.
    • Jos työehdoissa on eroja, täydennä työntekijöiden työehdot erikseen.

Jos hakemuksiin tarvitaan liitteitä, ne täytyy liittää jokaiseen hakemuksen erikseen.

Työntekijäni on jo toimittanut työsopimuksen hakemukseensa. Miksi minua pyydetään lisäämään hakemukseen erikseen vielä työehdot ja mahdollisia muita liitteitä?

Ulkomaalaislaki muuttui 23.2.2023 ja työnantajan velvollisuus ja vastuu toimittaa tietoja työntekijän oleskelulupahakemukseen kasvoi. Yleensä työsopimuksesta tai työtarjouksesta ei löydy kaikkia lain vaatimia tietoja, minkä vuoksi joudutaan pyytämään lisätietoja. 

Sinun pitää toimittaa enemmän tietoja työsuhteesta oleskelulupahakemukseen kuin työntekijäsi. Vastuullasi on ilmoittaa hakemukseen esimerkiksi sovellettava ammattiala ja työehtosopimus sekä työntekijän työntekopaikkakunta ja työsuhteen kesto. 

Lisäksi sinun pitää työnantajana vakuuttaa erikseen, että olet hoitanut ja tulet jatkossakin hoitamaan työnantajavelvollisuutesi. Sinun pitää vakuuttaa myös, että työntekijän kanssa solmitut työehdot ovat käytössä olevien säännösten ja työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukaiset. 

Voit toimittaa tiedot helpoiten työnantajan Enter Finland -verkkopalvelussa. Jos et pysty asioimaan verkossa, täytä paperinen Työehdot-lomake ja toimita se työntekijällesi. Työntekijäsi voi liittää Työehdot-lomakkeen hakemukseensa Enter Finlandissa. Jos työntekijäsi haki oleskelulupaa paperilomakkeella, hän voi ottaa Työehdot-lomakkeen mukaan, kun hän käy todistamassa henkilöllisyytensä.

Mitä tarkoittavat työnantajan vastuulla olevat työehdot? Miksi työnantajan pitää toimittaa lisätietoja osana hakemusta?

Työnantajan pitää ulkomaalaislain mukaan esittää seuraavat tiedot työntekijän oleskelulupahakemuksessa:

  • Tiedot työnantajasta: työnantajan nimi, y-tunnus (henkilötyönantajalla henkilötunnus), työnantajan yhteyshenkilö
  • Työntekijän pääasialliset työtehtävät
  • Työntekijöiden oleskeluluvissa tieto ammattialasta, jolla työ tehdään
  • Työnteon alkamisajankohta ja määräaikaisen työsopimuksen osalta sen päättymisaika
  • Palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet sekä palkanmaksukausi
  • Työhön sovellettava työehtosopimus tai tieto siitä, ettei mitään työehtosopimusta sovelleta
  • Työntekopaikka tai jos työntekijällä ei ole pääasiallista kiinteää työntekopaikkaa, selvitys niistä periaatteista, joiden mukaan työntekijä työskentelee eri työkohteissa.

Lisäksi työnantajan pitää vakuuttaa, että se on varmistanut, että työntekijällä on tehtävään riittävä terveydentila, hän on työhön pätevä ja hänellä on vaadittavat luvat työn tekemiseen. Erityisasiantuntijoiden oleskelulupahakemuksissa työnantajan pitää vakuuttaa, että tehtävässä vaaditaan erityistä pätevyyttä, jonka hakija täyttää. Lisäksi työnantajan pitää vakuuttaa kaikki yllä ilmoitetut tiedot oikeiksi.

Tarvittaessa työnantajan pitää myös toimittaa muita selvityksiä, joiden tarve mainitaan lomakkeella. Maahanmuuttovirasto hakee työnantajaa ja työnantajavelvoitteiden hoitamista koskevat tiedot ensisijaisesti toisen viranomaisen tietovarannosta, joita ovat esimerkiksi velvoitteidenhoitoselvitys ja tulorekisteri. Jos tietoja ei saada rekistereistä, Maahanmuuttovirasto pyytää ne työnantajalta.

Miten palkka pitää ilmoittaa Työehdot-lomakkeella?

Palkka pitää ilmoittaa Työehdot-lomakkeella bruttopalkkana. Peruspalkan päälle maksettavia lisiä tai muita korvauksia ei oteta huomioon kuukausittaisessa palkkarajaedellytyksessä, vaan palkkarajan pitää täyttyä työnantajan vakuuttamalla bruttopalkalla.

Käytän työnantajan Enter Finlandia ja olen täyttänyt siellä työehdot ja lisännyt liitteitä työntekijän oleskelulupahakemukseen. Pitääkö työntekijän tuoda nämä asiakirjat alkuperäisinä näytille, kun hän käy tunnistautumassa?

Työntekijäsi ei tarvitse ottaa mukaan asiakirjoja, jotka sinä työnantajana olet liittänyt Työnantajan Enter Finlandissa. Työntekijäsi pitää ottaa mukaan ne asiakirjat, jotka hän on itse liittänyt omaan hakemukseensa, kun hän käy tunnistautumassa, eli todistamassa henkilöllisyytensä. 

Työntekijäsi ei tarvitse esittää työnantajan asiakirjoja alkuperäisenä tunnistautuessa silloinkaan, vaikka hän olisi itse liittänyt ne hakemukseensa työnantajan pyynnöstä. 

Jos kumpikaan, sinä tai työntekijäsi, ei asioi verkossa, työnantajan asiakirjojen mukaan ottaminen tunnistautumiseen voi nopeuttaa hakemuksen käsittelyä.

Työntekijän työnteko-oikeuden voimassaolo 

Miten voin tarkistaa, onko työntekijän työnteko-oikeus voimassa? Voiko työnteko-oikeudesta saada todistuksen? 

Osiosta Työntekijän työnteko-oikeuden tarkastaminen löydät tarkat ohjeet työnteko-oikeuden tarkastamiseen eri tilanteissa.  

Jatkolupaa hakenut työntekijämme työskentelee rakennusalalla, jossa työmaakohteet vaihtuvat. Työntekijän pitää esittää voimassa oleva oleskelulupakortti, jotta hän pääsee työmaalle. Miten työntekijä todistaa työnteko-oikeutensa eri työmaakohteissa, kun hän vielä odottaa päätöstä jatkolupahakemukseensa ja edellinen lupa on mennyt vanhaksi? 

Työntekijä voi esittää työmaalla jatkolupahakemuksensa vireilläolotodistuksen ja vanhan oleskelulupakorttinsa. Virelläolotodistuksessa kerrotaan, milloin hakemus on jätetty. Jos hakemus on jätetty ennen aiemman oleskeluluvan umpeutumista, on työntekijän työnteko-oikeus yleensä voimassa jatkoluvan käsittelyn ajan. Lue lisää työnteko-oikeuden jatkumisesta sivulta Työnteko-oikeus jatkolupahakemuksen käsittelyn aikana

Haluaisin palkata työntekijän, jonka oleskelulupa on myönnetty toisen työn perusteella. Voiko hän alkaa työskennellä palveluksessamme samalla oleskeluluvalla? 

Voi, jos uusi työ on samalla ammattialalla tai samanlaisissa työtehtävissä kuin mihin työperusteisen oleskeluluvan työnteko-oikeus on osoitettu. Tällaisessa tapauksessa hänen ei tarvitse hakea uutta oleskelulupaa. 

Jos työntekijälle on myönnetty työntekijän oleskelulupa työnantajakohtaisena, lupa koskee työskentelyä vain kyseisen työnantajan palveluksessa. Tällöin hänen pitää hakea ja saada uusi työntekijän oleskelulupa ennen kuin hän voi aloittaa uuden työn palveluksessasi. 

Jos työntekijällesi on myönnetty oleskelulupa yrityksen sisäisen siirron perusteella, lupa koskee työskentelyä vain kyseisen yrityksen palveluksessa. Hänen pitää hakea ja saada uusi oleskelulupa sitä työtä varten, johon hän on tulossa työskentelemään.

Useissa oleskeluluvissa, joiden perusteena on jokin muu kuin työnteko, on rajoittamaton työnteko-oikeus. Tällaisia lupia ovat esimerkiksi pysyvä oleskelulupa ja oleskelulupa perhesiteen perusteella.

Voit tarkistaa työnteko-oikeuden työntekijän oleskelulupakortista.

Lue lisää työpaikan vaihtamisesta sivulta Työpaikan vaihtaminen, ja työnteko-oikeuden tarkistamisesta osiosta Työntekijän työnteko-oikeuden tarkastaminen

Miten tarkistan työntekijän ammattialakohtaisen työnteko-oikeuden?  

Voit tarkastaa työnteko-oikeuden oleskelulupakortista. Ammattialakohtainen työnteko-oikeus on voimassa ainoastaan juuri korttiin merkityllä ammattialalla. Ammattialakohtainen työnteko-oikeus on käytössä vain työntekijän oleskeluluvassa (TTOL).  

Työntekijämme on jo Suomessa. Voiko hän aloittaa työnteon ennen kuin hän on saanut päätöksen oleskelulupahakemukseen? 

Jos työ kestää yli 90 päivää, työntekijä tarvitsee oleskeluluvan. Ensimmäistä oleskelulupaa ei voi hakea Suomessa työn perusteella eikä työntekoa voi aloittaa ennen kuin oleskelulupa on myönnetty. 

Tietyissä tapauksissa on mahdollista tehdä työtä ilman oleskelulupaa, jos työ kestää enintään 90 päivää. Lue lisää sivulta Työnteko ilman oleskelulupaa

Jos työntekijäsi on turvapaikanhakija lue lisää turvapaikan hakijan työnteko-oikeudesta. Jos työntekijäsi on EU-kansalainen, lue lisää EU-kansalaisen työnteko-oikeudesta.

Joissakin tapauksissa työntekijällä on oikeus työskennellä 90 päivää ilman oleskelulupaa. Miten tiedän, mitä työtä voi tehdä ilman oleskelulupaa enintään 90 päivää?

Löydät tietoa työnteosta ilman oleskelulupaa 90 päivän ajan sivulta Työnteko ilman oleskelulupaa

Voimmeko palkata henkilön, jolla on toisen EU- tai Schengen-valtion myöntämä oleskelulupa mutta ei Suomen myöntämää oleskelulupaa? 

Toisen EU- tai Schengen-valtion oleskelulupa ei yleensä oikeuta työntekoon Suomessa. Ennen kuin työntekijä voi aloittaa työnteon, hänen pitää hakea oleskelulupaa Suomeen ja saada päätös hakemukseensa. Ensimmäistä oleskelulupaa työnteon perusteella pitää hakea ulkomailla.

Poikkeuksena ovat toisessa EU/ETA -valtiossa toimivan yrityksen työntekijät, jotka tulevat Suomeen suorittamaan palvelujen tarjoamisvapauden piiriin kuuluvaa tilapäistä, enintään kuusi kuukautta kestävää hankinta- tai alihankintatyötä saman työnantajan palveluksessa. Edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on mainitussa valtiossa oleskeluun ja työntekoon oikeuttavat luvat, jotka ovat voimassa vielä sen jälkeen, kun työ päättyy Suomessa. Lähetetty työntekijä voi työskennellä Suomessa ilman Suomen myöntämää oleskelulupaa enintään 90 päivää.

Myös henkilö, jolla on ICT-oleskelulupa, voi tulla enintään 90 päivän kestävälle työkomennukselle Suomeen. Tällaisessa tapauksessa Suomen yksikön tulee tehdä ilmoitus työntekijän lyhytaikaisesti liikkumisesta Suomeen. Lue lisää ICT-luvan saaneen liikkumisilmoituksesta. Ilmoitus on maksuton.  

Työntekijällämme on pysyvä oleskelulupa, mutta oleskelulupakortti on ehtinyt erehdyksessä umpeutua. Jatkuuko työnteko-oikeus, vaikka työntekijän pysyvä oleskelulupakortti on vanhentunut ja hän on hakenut uutta korttia vasta vanhan kortin vanhentumisen jälkeen? 

Jos työntekijällä on pysyvä oleskelulupa, työnteko-oikeus ei pääty, vaikka oleskelulupakortti olisi mennyt vanhaksi. Oleskelulupakortin vanhenemisella ei siis vaikuta pysyvän oleskeluluvan haltijan työnteko-oikeuteen. 

Työntekijä voi hakea uutta oleskelulupakorttia Enter Finlandissa. Lue lisää sivulta Oleskelulupakortin uusiminen.

Miten työperusteisen oleskeluluvan kesto määräytyy määräaikaisessa työsuhteessa?

Työperusteisen oleskeluluvan kesto määräytyy määräaikaisen työsuhteen keston mukaan niin ensimmäisissä oleskeluluvissa kuin jatkoluvissa. Määräaikaisissa työsuhteissa työnantajan pitää ilmoittaa työnteon alkamisajankohta ja päättymisaika.

Voiko työntekijämme siirtyä yrityksemme toiseen toimipisteeseen työskentelemään? 

Jos työtehtävät ovat samalta ammattialalta tai samanlaisissa tehtävissä, työntekijä voi siirtyä työskentelemään yrityksen toiseen toimipisteeseen.  

Työntekijämme on hakenut jatkolupaa työnteon perusteella. Voiko hän jatkaa työskentelyä päätöstä odottaessaan, vaikka hänen edellinen oleskelulupansa on mennyt vanhaksi? 

Jos työntekijä hakee oleskelulupaa ennen edellisen oleskelulupansa päättymistä, hänen työnteko-oikeutensa yleensä jatkuu, vaikka hän ei olisi vielä saanut päätöstä jatkolupahakemukseensa. Yleensä hän voi siis jatkaa työskentelyä jatkolupahakemuksen käsittelyn ajan.  

Jos työntekijä on jättänyt jatkolupahakemuksen myöhässä eli vasta edellisen luvan päättymisen jälkeen, hänen työnteko-oikeutensa on päättynyt ja päätös oleskelulupahakemukseen voi olla kielteinen.

Lue lisää osiosta Työnteko-oikeus jatkolupahakemuksen käsittelyn aikana

Työntekijäni työsuhde päättyy. Pitääkö minun ilmoittaa siitä Maahanmuuttovirastolle? 

Oleskeluluvalle pitää aina olla peruste. Sinun pitää tehdä työsuhteen päättymisilmoitus Maahanmuuttovirastolle, jos työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa oleskelevan EU- ja ETA-maiden ulkopuolisen kansalaisen työsopimus päättyy ennenaikaisesti.

Sinun pitää ilmoittaa työsuhteen päättymisestä jos

  • työntekijä ei ole aloittanut työntekoa
  • työntekijän työsuhde on päättynyt tai päättyy
  • työntekijä on muusta syystä lopettanut työnteon ennen työnteon perusteella myönnetyn oleskeluluvan voimassaolon päättymistä.

Jos työntekoa koskeva oleskelulupa on myönnetty useamman työsuhteen perusteella ja yksi niistä päättyy, ilmoittamisvelvollisuus koskee sitä työnantajaa, jota työsuhteen päättyminen koskee.

Ilmoita työsuhteen päättymisen ajankohta Maahanmuuttovirastolle 2 viikon kuluessa työsuhteen päättymisestä. Poliisi voi määrätä sanktion ilmoittamatta jättämisestä.

Tee ilmoitus työsuhteen päättymisestä Maahanmuuttoviraston Työnantajan Enter Finland -palvelussa. Käytä samaa lomaketta kuin silloin, kun palkkaat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevan henkilön ja teet hänestä työntekijäilmoituksen.

Jos työntekijäsi oleskeluluvan peruste on esimerkiksi opiskelu tai perheside, työsuhteen päättyminen ei vaikuta työntekijäsi oleskeluluvan perusteeseen.